tiistai 21. tammikuuta 2014

Yukicon raportaasi jee





Yukicon oli kiva coni, pää on vain ihan tyhjä ja ei oikein vieläkään jaksaisi mitään raporttia kirjoitella. Ei ole oikein vielä edes kunnon kuvamateriaalia tullut/en kuvia erityisemmin ottanut. Muutakuin Mourun cosseista tottakai, joten.. öh? Suunnatkaa katseenne Mourun blogiin, jos kiinnostaa pitemmät ja paremmat raportit. :D

Lauantaina tosiaan mentiin kumpikin kisaamaan. Coniin pääsy oli tosiaan kisaamisesta kiinni, kun meni liput naamanedestä hah. Sain äidiltäni onnekseni kyydin coniin ja päästiin sisälle muita ennen. Ilmottauduttiin, napattiin rannekkeet matkaamme ja suunnattiin suoraan bäkkärille. Laitettiin cossit niskaan ja siitä sitten suoraan kuvauspisteelle kuvattavaksi. Tuossa ylhäällä on kuva asustani, toivon että niitä tulee lisää ja niistä kenties jonkun postauksen laitan eriskeen. Kanatan shoottaus siirtyy keväämmälle/kesään.. sillä hahmo ei oikein istu talveen. Mourun cossi toki lauantaina ja sunnuntaina kuvasin, kuvat näette sen blogista.

Mitäpäs lauantaista kertoisin.. noh, voin suoraan sanoa että olin todella sosiaalisella päällä koko conin. Jännitys ei pahemmin muo lamaannuttanut. :D olin jotenkin luvattoman reipas ja sosiaalinen. Rakastuin Yukiconin bäkkäriin kunnolla ja nautin siellä oleskelusta todella paljon. Mammat olivat ihania, tarjosivat leipää, keksejä ja juotavaa. Vallan kaduttaa etten syönyt leipiä enemmän, meinaa ne olivat hyviä! Ylipäätään jäi niin hyvä maku koko bäkkärillä oleskelusta, että tekee mieli kisata jo ihan sen takia uudelleen. Että pääsisi bäkkärille juomaan mehua? Tuolitkin kannettiin luokse ja innostui sitä juttelemaankin muutamien kanssa.

Tuomarointi oli myös kivasti järkätty ja siitä jos mistä jäi hyvä olo. Asuani kehuttiin moneaan otteeseen, niin tuomaroinnissa, kuin yleisesti. Itsetunto sai tuulta siipien alle ja sitä käveli ihan ylpeänä ympäri conia. Aion ehdottomasit laittaa Kanatan toistekin päälle. Melkein tekisi mieli korjailla sitä ja kisata uudelleen sillä :DD en kuitenkaan usko että mulla on sellaseen tarpeeks pokkaa köh. Mutta tuomarointi oli siis todella mukavasti järkätty. Kiva pikku huone ja lämmin vastaanotto.

Kisalavalle menoa odotellessa toki jännitti vähän, mutta silti olo oli kumman rauhallinen. Lava osuuskin sujui ihan kivasti? Joka tapauksessa pian saatiinkin tietää tulokset ja tottakai rakas Mouruni sijottui kolmanneksi. Voi vitsit sitä iloa ja ylpeyttä, mitä sillä hetkellä tunsin. Itse en siis sijoittunut, mutta eipä se muo haittaa. Oon niin ylpee et asu on edes valmis ettei tosikaan. Muutenkin lauantai oli vaan niin mukava päivä, ettäh.. noh, seuraavaa asua metsästämään.

Loppu päivä meni ihan kivasti, paitsi AMV-kisasta jouduttiin lähtemään samantien pois, kun ei kestetty kovia ääniä. Siinä latistui vähän tunnelmat. Mouru joutui lähtemään hieman aikaisemmin pois ja lopulta conini päättyi siihen että odottelin isääni melkein puolituntia ulkona kylmässä.

Sunnuntaista ei olekaan paljoa sanottavaa. En laittanut mitään cossia päälle. Alku oli vähän väsynyttä, mutta Laeppavika pelasti päivän. Sain nimmarin letsplayn jälkeen ja jäi hyvä maku ohjelmasta näin muutenkin. Siinä sitten odoteltiin conin loppumista, shootattiin ja härnäsin urakalla Bernun kirahvia. Useaan otteeseen eksyin ihastelemaan pehmoleluja. Ah perhana kun olen heikkona niihin haha. Sain päättäjissä napattua rauskin heittämän t-paidan jee. Sittempä olikin kotiin lähdön aika. Julkisilla tällä kertaa ja sanonpahan vain että bussit olivat täynnä conikansaa :D niin tullessa, kuin mennessä. Lyhyt sunnuntai, mutta ei se loppuenlopuksi paljoaa minuu haitannut. Sama conikrapula, oli sitä sitten lyhyt tai pitkä sunnuntai hnnngh.

Ihan mukiin menevä coni, hyvä jälkimaku jäi kaikinpuolin. Seuraavaksi kirjoittelen tekoprosessi postauksen Kanatasta ja suunnittelen vähän tulevaa conikautta. Eli kuulemisiin jee.



perjantai 10. tammikuuta 2014

Demonijumalakoiran paluu.


Julmetun kaunis otsikko.

On hieman jäänyt tämä blogiin kirjoittelu.. Materiaalia on ollut ja cossi on edennyt paljon, mutta silti puuttuu muutamia välivaihe kuvia ja ties mitä.. Tästä tulee siis hieman sekava väliraportti. Päästään ainakin asiassa eteenpäin. Voin suoraan sanoa että ongelmilta en ole välttynyt, on tämä oma elämä mennyt vähän myrskyisämmäksi ja rehellisesti sanoen ensivuoden cossisuunnitelmat meni aika pitkälti jäihin. Niistä puhun myöhemmin, sillä tulevaisuuden suunnitelmat.. noh, ovat aika pimennossa toistaiseksi. Pari pakollista cossia teen, koska paricossit, mutta muuten joudun rahallisten ongelmien takia pitämään pakkolomaa cossaamisesta. Voi kukkuu, juuri kun sain tehtyä itelleni blogin.

En myöskään ole täysin tyytyväinen asun lopputulokseen ja rehellisesti sanoen mun tekis mieli polttaa koko riepu samantien. On tullut ongelmia vastaan niin ajan, rahan ja hitto materiaalien ja ompelukoneen suhteen. Ei olisi mitään ongelmaa jos joulu ei olisi sotkenut aikataulua. Kaiken lisäksi mut irtisanottiin nykyisestä työpaikasta ja.. noh, niin. Kaikki tuntuu menevän päin sanonko mitä ja olen yllättynyt, että asu on edes näinkin pitkällä - eli melkein valmis. Silti siinä on raivostuttavia pikku virheitä, jotka saavat minut vain vihaamaan sitä ja katumaan koko kisaan osallistumista :D Mutta ei enempää näistä, koitan jättää nämä arkielämän murheet pois cossiblogista.

Jospa tämä angsti ja valitus riittäisi näin alkuun ja sukeltakaamme nyt tähän sekavaan tekopostaukseen tarkemmin. Tosiaan, välistä puuttuu kuvia, joten tämä ei ole mikään looginen ja hyödyllinen postaus. Kukkuu. Pääasia että kirjoitan edes jotain, eikö niin?




Viime postauksessa taisimme saada kaikki palaset kasaan, joten nyt esittelen kuvia niiden kokoamisesta. Yllä on siis valmiista hihoista kuvat. Alemmassa näette reunan raivostuttavan kuvion, jonka kanssa olin menettää hermoni totaalisest. Tein sen parikertaa uudelleen, kunnes keksin mutkattoman ratkaisun ja loppu tulos on ihan tarpeeksi siisti.


Sykähdyttävän kaunis välikuva, joka ilmaisee fiiliksiäni asua kohtaan. 



Vähän nätimpi kuva asusta. Se siis ehti tulla tälläiseen pisteeseen. Tässä kohtaan kaikki oli vielä ihan hyvin ja virheet alkoivatkin kasaantua kun jouduin kotiini tekemään.



Liimasin pilvet ihan tavallisella puuliimalla asuun kiinni. Siinä kesti muutamia päiviä, sillä kuivuminen oli tottakai hidasta ja koko tekele lojui olohuoneen pöydällä. Piti vain toivoa ettei kissa kävele yli. Liimauksen jälkeen ompelin kanttaukset ja kuten kuvasta näkee. Selän kolo, mistä hännän pitäisi tulla, on hieman liian korkealle.



Sitten jostain kumman syystä (..irtisanominen ja muu paska) söi inspiraationi ja asuni lojui pitkän aikaan nurkassa tämän näköisenä. Osa syynä on myös se, että ompelin hihat kiinni asuun ja istuvuun katosi tyystin. Iski totaalinen turhautuminen, sillä syynä on yksinkertaisesti hihojen mittaus virheet. En jaksa niistä selitellä tämän enempää. Tarkoitus on viedä asu harjuun ja siellä pohtia miten korjaisin istuvuuden.




Kun viimeinkin sain energiaa jatkaa cossia, tein kauluksen. Kultainen kanttinauha loppui ja aikaa säästäen, päätin maalata kuviot. Tottakai maali levisi kehnon maalarinteipin takia. Sain kuitenkin vedellä kostuttaen ja palettiveitsellä raaputtaen reunat tarpeeksi siistiksi.



Pääsin taas leikkimään wonderilla ja tein asun yksityiskohdat niistä. Onneksi föönissäni oli tarpeeksi tehoa. Maalasin ne laiskasti kangasmaalilla kultaiseksi. :D





Yllä olevan nauhat maalasin kauluksen tapaa kultaiseksi. Jouduin raaputtamaan näistäkin ylimennyttä maalia pois. Ompeli nepparit käsin kiinni ja onnekseni kiinnitys korjaa hieman istuvuutta. 



Tottakai tässä kohtaan huomasin mittasuhteiden menneen enemmän tai vähemmän pieleen.. Sillä asun etumus, harmaalärpäke, on liian kapea tai oikeastaan sen pitäisi taittua kokonaan punaiselle kankaalle. Vaikea näin kuvin selittää, mutta virhe mikä virhe. Liimasin nuo kiekurat kiinni kuumaliimalla.



Lopulta etumus näyttää tältä kiekuroineen ja kuvioineen. Ne ovat väärissä kohdissa, mutta kuitenkin tunnistettavissa. Silti mieltäni masentaa tämä näkyvä virhe, jota en enään voi korjata. 



Pahoittelen hieman huonoa kuvaa. Mutta tässä näkee hihojen kiinnityksen. Varmaan ärsyttävin kohta koko cossissa :D Jouduin tottakai ompelemaan nuo käsin ja niistä ei tulleet niin siistit kuin olisin halunnut. Tosin ei ne paljoa edes näe kun asu on päällä. Ompeluun kului melkein kaksi tuntia.



Päästään ''kauniiseen'' lopputulokseen. Takki on nyt siis valmis. Saatan tosin vielä sitä istuvuutta korjailla ja vähän noita pilviä vielä tukea + perus langanpätkien poistaminen on edessä. Mutta muuten se on valmis! En ole ylpeä lopputuloksesta.. olen enemmänkin ylpeä siitä, että se on edes valmis. :D Toki se näin näyttää ihan siistiltä, mutta kun lähempää katsoo.. voi perhana kun on epäsiistiä. Selvät taistelun jäljet näkyy. No mut cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä?? heh heh. derp.

Tässä siis tämä sekava postaus. Seuraavaksi kirjoittelen hakamista, sillä nekin ovat pian valmiit. Sen lisäksi esittelen asun muut yksityiskohdat, jotka ovat olleet aikapäiviä sitten valmiina. Hännät, korvat ja viuhkat.. sun muut härpäkkeet. Tässä nyt kuitenkin tämä surkuhupaisa tiivistelmä. Toivotaan että seuraava postaus ei veny näin pitkälle.